Yrityksen tietoturvapalvelut

 

”Näiden ja muidenkin hyökkäysten aiheuttamien haittojen korjaamiseen kuluu aina paljon rahaa sekä  arvokasta aikaa.”

Näin helposti hakkerit murtavat heikot salasanasi!

Katso alhaalta ammattilaisten vinkit selkokielellä ja tutustu myös meidän laadukkaiksi todettuihin, jatkuvasti kehittyviin palveluihimme!

Share on linkedin
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
fingerprint-2904774_960_720

Yrityksen tietoturva

Tietomurto on rikos ja se on rikoslaissa määritelty rangaistavaksi teoksi. Ponemonin tutkimuksen mukaan, 52% yrityksistä kohtaa tietomurron (luku 2018-2020 väliseltä ajalta). Jo pelkkä tietomurron yritys on rangaistava teko. 

Tietomurroilla yritetään yleensä saada taloudellista hyötyä. Tapoja tähän on monia. Hyökkääjät voivat esimerkiksi varastaa yrityksen tietoja järjestelmistä. Lisäksi hyökkääjät voivat pyrkiä lamauttamaan kokonaan yrityksen tietojärjestelmät ja sitä kautta kiristää heiltä rahaa. 

 

Hyökkäykset yritystä kohtaan voivat olla myös pelkästään kiusantekoa. Vaikka tässä tapauksessa rahaa ei kiristettäisiinkään yritykseltä, voi esimerkiksi sivuille kohdistunut haitallisen sisällön jakaminen pilata yrityksen maineen.

Näiden ja muidenkin hyökkäysten aiheuttamien haittojen korjaamiseen kuluu aina paljon rahaa sekä  arvokasta aikaa. Monien yritysten myynti tapahtuu verkossa, joten jokainen päivä, jonka verkkosivut ovat kiinni, voi koitua erittäin kalliiksi peruuntuneiden kauppojen muodossa.

password-2781614_960_720

Ennakointi

Järkevintä onkin siis ennaltaehkäistä tietomurrot.  

Hyviä keinoja tähän ovat mm. monivaiheinen tunnistautuminen, järjestelmien jatkuva päivittäminen, erillään pidettävät varmuuskopiot sekä turvalliset salasanat ja niiden hallinta.

Nämä ovatkin asioita, jotka lähes poikkeuksetta ulkoistetaan asiantunteville IT-taloille.
Me olemmekin kehittäneet yli 10 vuoden ajan laadukasta palveluamme ja kehitämme sitä edelleen, päivittäin.

Siksi haluammekin tarjota teidän yritykselle ajantasaiset tietoturvaratkaisut edulliseen ja helposti ennakoitavaan kuukausihintaan. Kertaluontoisena projektityönä tehtävät tietoturvapäivitykset kun vanhentuvat erittäin nopeasti hyökkääjien jatkuvasti kehittäessään osaamistaan. 

hacker-3342696_960_720

Pienennä hyökkäyspinta-alaa

Tietoturvapalveluilla, kuten palomuurilla, pystytään pienentämään yrityksenne IT-ympäristön hyökkäyspinta-alaa. Tämä hankaloittaa entisestään kyberpahisten toimia.

Tunnista hyökkäykset

Hyökkäysyritykset pystytään tunnistamaan esimerkiksi palomuuripalvelulla ja työasemien hyökkäysten tunnistusagenteilla. Tunnistamalla hyökkäykset, saadaan tietoa, jolla jatkohyökkäykset voidaan estää.

hacking-2964100_960_720
hacker-1944688_960_720

Estä hyökkäykset

Modernit tietoturvaohjelmistot ja palomuurit sisältävät älykästä teknologiaa, jotka osaavat tutkia, sisältääkö niiden analysoima data mahdollisia tunnistamattomia tietoturvauhkia. Mikäli uhka tunnistetaan, eristetään data jatkotoimenpiteitä varten.

Ehkäise vahingot

Jos tietoturva suojaustenkin jälkeen kuitenkin pettää ja rikolliset pääsevät järjestelmääsi, on tärkeintä reagoida nopeasti. Hyökkääjät saattavat toimia päiviä järjestelmissäsi, ennen kuin tekevät näkyvimmän iskunsa. Käyttämämme EDR-sovellus tunnistaa heti ulkopuoliset järjestelmässä ja estää, sekä korjaa näiden aiheuttamia tuhoja. 

keyboard-621830_960_720

Tietoturvapalveluiden
hinnat

Saat kauttamme asiantuntevien kumppaneidemme laadukkaat ja kattavat ratkaisut.
Lisätietoa näistä, sekä suoraan yrityksellenne räätälöidyista palveluistamme saat nopeasti jättämällä tarjouspyynnön.
Voit myös soittaa tai sopia etätapaamisen asiantuntijamme kanssa.

e-IT F-Tietoturva

F-Securen kanssa yhteistyönä
7-12 /käyttäjä/kk
  • Ohjelmistojen päivitys
  • Tietoturvan määrittely
  • Palvelimien suojaus
  • Tietoturvan jatkuva seuraaminen

Check Point
palomuuripalvelu

59 alk./kk
  • Tietoturvapäivitykset
  • VPN-palvelu
  • Bot-murtojen tunnistus
  • Kalastelusivujen tunnistus
  • 0-päivän uhkien tunnistus
  • VLAN-verkkojen tuki
  • Tulostimien suojaus
  • WWW-palvelimien suojaus

Mobiililaitteiden
tietoturva

5 /käyttäjä/kk
  • Yksityisyyden suojaus
  • Hakkeroinnin esto
  • Liikenteen salaus
  • Mahdollisuus vaativaan käyttöönottoon

Voit myös varata suoraan ajan ilmaiseen tietoturvan arviointiin

Jos et ole varma, ovatko yrityksesi tietoturva-asiat ajantasalla, niin varaa tästä ilmainen tietoturvan arviointi! Teemme sen etäyhteydellä kanssasi tunnissa ja saat siitä välittömästi suullisen raportin. Paketin hinta on normaalisti 299 euroa, mutta tarjoamme sen nyt veloituksetta yli 10 työaseman yrityksille!

IT-TUKIPALVELUT

Työ arkea helpottavat IT-tukipalvelumme paketoituna kaikenkokoisille yrityksille!

MICROSOFT 365 -PALVELUMME

Katso täältä osaamisemme M365 -ympäristössä

Pyydä tarjous

Form 434096299 to be rendered here.

Jaa sivu

Share on linkedin
LinkedIn
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Sovi Teams-tapaaminen
Halloween tarjousMicrosoft 365 -lisenssit jopa -30%

Nyt pelottavan hyvä Halloween tarjous Microsoft 365 tuotteille


Ei temppuja, vaan pelkkää herkkua tänä Halloweeninä Microsoft -365 asiakkaille. Uutena asiakkaanamme saat varmasti valtakunnan halvimmat hinnat kaikkiin Microsoft -365 lisensseihin. Säästät lisenssikustannuksissasi jopa 30%. Hoidamme siirron puolestasi helposti. Siitä ei aiheudu katkoksia, eikä datat katoa vaihtaessa mihinkään, joten voit vain hyötyä tästä tarjouksesta! Tarjous on voimassa 31.10.2021 saakka, joten toimi heti.

Hei, odota!Liity uutiskirjeemme tilaajaksi niin opit varmasti lisää!

Ennen kuin menet, liity uutiskirjeen tilaajaksemme, jotta pysyt ajantasalla jatkuvasti muuttuvassa IT-maailmassa. Saat myös yrityksellesi ohittamattomia tarjouksia. Liity joukkoon, anna sähköpostisi ja lunasta herkullinen lahjasi.