Search
Close this search box.

Yrityksen tietoturvapalvelut

”Hyökkäysten aiheuttamien haittojen korjaamiseen kuluu aina paljon rahaa sekä  arvokasta aikaa.”

Näin helposti hakkerit murtavat heikot salasanasi!

Katso alhaalta ammattilaisten vinkit selkokielellä ja tutustu myös meidän laadukkaiksi todettuihin, jatkuvasti kehittyviin palveluihimme!

CyberSecurityPMob

Yrityksen tietoturva

Tietomurto on rikos, ja se on rikoslaissa määritelty rangaistavaksi teoksi. Ponemonin tutkimuksen mukaan, 52% yrityksistä kohtaa tietomurron (luku 2018-2020 väliseltä ajalta). Jo pelkkä tietomurron yritys on rangaistava teko. 

Tietomurroilla yritetään yleensä saada taloudellista hyötyä. Tapoja tähän on monia. Hyökkääjät voivat esimerkiksi varastaa yrityksen tietoja järjestelmistä. Lisäksi hyökkääjät voivat pyrkiä lamauttamaan kokonaan yrityksen tietojärjestelmät ja sitä kautta kiristää rahaa. 

 

Hyökkäykset yritystä kohtaan voivat olla myös pelkästään kiusantekoa. Vaikka tässä tapauksessa rahaa ei kiristettäisiinkään yritykseltä, voi sivuille kohdistunut haitallisen sisällön jakaminen pilata yrityksen maineen.

Näiden ja muidenkin hyökkäysten aiheuttamien haittojen korjaamiseen kuluu aina paljon rahaa sekä arvokasta aikaa. Monien yritysten myynti tapahtuu verkossa, joten jokainen päivä, jonka verkkosivut ovat kiinni, voi koitua erittäin kalliiksi peruuntuneiden kauppojen muodossa.

password-2781614_960_720

Ennakointi

Järkevintä onkin siis ennaltaehkäistä tietomurrot.  

Hyviä keinoja tähän ovat mm. monivaiheinen tunnistautuminen, järjestelmien jatkuva päivittäminen, erillään pidettävät varmuuskopiot sekä turvalliset salasanat ja niiden hallinta.

Nämä ovat asioita, jotka lähes poikkeuksetta ulkoistetaan asiantunteville IT-taloille.
Me olemmekin kehittäneet yli 15 vuoden ajan laadukasta palveluamme ja kehitämme sitä edelleen, päivittäin.

Siksi haluamme tarjota yrityksellenne ajantasaiset tietoturvaratkaisut edulliseen ja helposti ennakoitavaan kuukausihintaan. Kertaluontoisena projektityönä tehtävät tietoturvapäivitykset vanhentuvat nopeasti hyökkääjien jatkuvasti kehittäessään osaamistaan. 

hacker-3342696_960_720

Pienennä hyökkäyspinta-alaa

Tietoturvapalveluilla, kuten palomuurilla, pystytään pienentämään yrityksenne IT-ympäristön hyökkäyspinta-alaa. Tämä hankaloittaa entisestään kyberpahisten toimia.

Tunnista hyökkäykset

Hyökkäysyritykset pystytään tunnistamaan esimerkiksi palomuuripalvelulla ja työasemien hyökkäysten tunnistusagenteilla. Tunnistamalla hyökkäykset saadaan tietoa, jolla jatkohyökkäykset voidaan estää.

Johtaja, näin tunnistat VAstaamon kaltaisen tietomurron
hacker-1944688_960_720

Estä hyökkäykset

Modernit tietoturvaohjelmistot ja palomuurit sisältävät älykästä teknologiaa, jotka osaavat tutkia, sisältääkö niiden analysoima data mahdollisia tunnistamattomia tietoturvauhkia. Mikäli uhka tunnistetaan, eristetään data jatkotoimenpiteitä varten.

Ehkäise vahingot

Jos tietoturva suojaustenkin jälkeen kuitenkin pettää ja rikolliset pääsevät järjestelmääsi, on tärkeintä reagoida nopeasti. Hyökkääjät saattavat toimia päiviä järjestelmissäsi, ennen kuin tekevät näkyvimmän iskunsa. Käyttämämme EDR-sovellus tunnistaa heti ulkopuoliset järjestelmässä ja estää sekä korjaa näiden aiheuttamia tuhoja. 

keyboard-621830_960_720

Voit myös varata suoraan ajan ilmaiseen tietoturvan arviointiin

Jos et ole varma, ovatko yrityksesi tietoturva-asiat ajantasalla, varaa tästä ilmainen tietoturvan arviointi! Teemme sen etäyhteydellä kanssasi tunnissa ja saat siitä välittömästi suullisen raportin. Paketin hinta on normaalisti 299 euroa, mutta tarjoamme sen nyt veloituksetta yli 10 työaseman yrityksille!

IT-tukipalvelut

Työ arkea helpottavat IT-tukipalvelumme paketoituna kaikenkokoisille yrityksille!

Microsoft 365 -palvelumme

Katso täältä osaamisemme M365 -ympäristössä

Jaa sivu

LinkedIn
Facebook
Twitter
WhatsApp
Email

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

Ota yhteyttä