ICT-kumppanuus

ICT-ympäristön kehittäminen ja ylläpitäminen

Toimimme liiketoimintakumppanina huolehtien ICT-ympäristönne kehittämisestä, toimivuudesta ja ylläpidosta. Te hallitsette teidän liiketoimintanne ja me e-IT:llä hallitsemme omamme. Kun Teillä on käytössänne ICT-ratkaisut joilla menestytte, olemme onnistuneet.

Tehtävämme on luoda oikeat ratkaisut, joiden avulla voitte keskittyä täysin oman liiketoimintanne hoitamiseen ja kehittämiseen. Pro-aktiivisen toimintamallin avulla ratkaisemme monesti ongelmat jo ennen kuin niistä on haittaa yrityksenne toiminnalle.

Emme keskity ainoastaan sovittujen tehtävien hoitamiseen, vaan myös kehitämme ja tuomme esiin uusia ratkaisu- ja toimintamalleja. Näin käytössänne on nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä aina kilpailukykyisimmät ratkaisut. Kaiken uuden perässä juokseminen ei ole itseisarvo, vaan rahareikä. Siksi tärkeintä on poimia muutoksen virrasta se, millä oikeasti on merkitystä.

ICT-hankinnoissa etsimme puolestanne eri valmistajilta vaihtoehdot, jotka soveltuvat parhaiten teidän omaan toimintaympäristöön ja palvelevat investointina koko tuotteen elinkaaren. Teemme yhteistyötä kaikkien alan johtavien laitevalmistajien, ohjelmistotalojen ja tukkuliikkeiden kanssa. Näin varmistamme edulliset hankintahinnat työasemille, palvelimille, ohjelmistoille ja kaikille muille tietotekniikkaan liittyville hankinnoille.

Tarjoamme toisin sanoen ratkaisut kaikkiin ict-ympäristöön liittyviin haasteisiin ja henkilökohtainen asiantuntija vastaa yrityksenne palvelusta. Tiimimme asiantuntijat tuntevat kaikkien asiakkaidemme toimintaympäristöt ja erityispiirteet, näin pystymme tuomaan käyttöönne viimeisimmän tiedon kaikilta erityisosaamisalueilta. Emme ainoastaan ylläpidä, vaan myös kehitämme.

Emme ainoastaan ylläpidä, vaan myös kehitämme.

Kun Teillä on käytössänne ICT-ratkaisut joilla menestytte, olemme onnistuneet.